Ajankohtaista

Löytötavarat

Tulosta
Leimaukselta jäi jälkeen muun muassa vaatteita, lippiksiä, juomapulloja ja uimalaseja. Mikäli jokin tavara ei ole löytynytkään leirin jälkeen omasta kassista, sitä kannattaa kysellä leirisihteeriltä ( Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen / 040 450 6903).
 
»

Leimaus 2011 on päättynyt!

Tulosta

Leimaus-leiri on tämän kesän osalta ohi. Aurinkoinen sää suosi leiriläisiä koko leirin ajan, vaikkakin lämpöä olisi voinut olla pari astetta vähemmän. Uimarannoille oli käyttöä ja juomavettä kului useita litroja. Yleisesti ottaen leiri sujui hyvin ja suuremmilta ongelmilta vältyttiin.

Eilen pelattiin perinteinen sählyturnaus, joka ainakin puheista päätellen oli yksi leirin kohokohdista. Telttakylissä, majoitushuoneissa ja käytävillä käytiin tiukkoja taktiikkapalavereja siitä, kuka pelaa mitäkin paikkaa ja mikä joukkue on ensimmäinen vastustaja. Tänä vuonna ottelut pelattiin kahdessa sarjassa: -99 ja myöhemmin syntyneet sekä -98 ja aiemmin syntyneet. Turnaukseen osallistui peräti 50 joukkuetta, 25 kumpaankin sarjaan.
Nuorempien karsintaottelut käytiin aamun harjoituksen jälkeen, kello 12-14. Finaaliotteluun tiensä selvittivät Haukiputaan heitto sekä If Sibbo Vargarna.
Vanhempien pelit pelattiin iltapäivän harjoituksen jälkeen. Taso 2:n ja Tehon harjoitukseen ja siirtymisiin menikin enemmän aikaa kuin oli suunniteltu ja muutamat joukkueet olivat huolissaan peleihin ehtimisestä. Pelit pystyttiin kuitenkin pelaamaan lähes suunnitelman mukaan, noin 20 minuuttia aikataulua jäljessä.
Molempien sarjojen finaaliootelut pelattiin ennen leirikarnevaalin alkua. Nuorempien finaali pelattiin kello 19.30, missä voittajaksi itsensä taisteli Haukiputaan Heitto. Vanhempien finaaliottelussa kello 20 Leimaus 2011 -sählymestarin tittelistä kisasivat Kangasala SK sekä Kangasniemen Kalske. Tiukkaakin tiukemmassa ottelussa voiton vei lopulta Kangasala SK. Vaikka päivä oli ollut pitkä ja erittäin lämmin, kaikki joukkueet jaksoivat tsempata loppuun asti ja pelit pelattiin reilun pelin meiningillä.

Ennen leiridiscoa esiintymislavan valtasi paikallinen bändi, mustaan ja valkoiseen pukeutunut The Black White Boys, joka soitti covereita tunnetuista kappaleista. Toimistotyöntekijät näyttivät leiriläisille mallia astumalla tanssilattialle heti ensimmäisten biisien jälkeen, ja itse discon alkaessa leiriläisetkin olivat jo tunnelmassa mukana. Musiikkivalikoiman ehdottomia hittejä olivat uusimmat lätkäbiisit, mutta mahtui mukaan muutama hidaskin kappale.

Tämän päivän päätapahtuma oli leiriviesti, johon ilmoittautui tänä vuonna 162 joukkuetta. Kisapaikalla tunnelma oli odottava, ja leiriläiset seurasivat silmä tarkkana kuinka esimerkkijoukkueemme demonstroi lähdön ja maaliintulon. Luvan saatuaan kilpailijat siirtyivät reippaasti omien karttojensa luo. Näky oli kuin Jukolasta konsanaan: niitty täynnä suunnistajia, jotka malttamattomina odottavat lähtölaukausta. Lähtö tosin oli hieman erilainen. Lähtömerkin jälkeen joukkueet pysyivät paikoillaan muutaman sekunnin, kunnes olivat saaneet kartat jaettua. Tämän jälkeen koko joukko lähti yhtenä massana juoksemaan kohti K-pistettä ja siitä edelleen maastoon. Lähdön jälkeen järjestettiin vielä ns. varjolähtö kaikille niille suunnistajille, joilla ei ollut omaa joukkuetta mutta jotka halusivat kuitenkin lähteä suunnistamaan.
Kaikkien suunnistajien kadottua metsän siimekseen ei mennyt montaakaan minuuttia, kun ensimmäiset suunnistajat jo palasivat rasteiltaan. Kilpailijoita saapui takaisin lähtöpaikalle tasaisena virtana ja oli vain ajan kysymys milloin ensimmäinen joukkue on kokonainen. Ensimmäisenä kaikki kilpailijansa sai kasaan Kangasala SK:n 1 -joukkue. Toiseksi tuli Kouvolan suunnistajat 1, 35 sekuntia voittajaa perässä ja kolmanneksi Ounasvaaran Hiihtoseura 3, 1.08 Kangasalaa jäljessä.

Leimaus 2011 on siis nyt virallisesti päättynyt. Telttakylät on purettu, matkailuvaunut ja -autot lähteneet ja huoneiden avaimet luovutettu. Leirialue on hiljentynyt lasten ja nuorten äänistä. Kisakeskus kiittää ja kumartaa, ja toivottaa kaikille leiriläisille aurinkoista kesän jatkoa!

 
»

Kuvia leiristä

Tulosta
Päivä ennen avajaisia (18 kuvaa)

Avajaispäivä (60 kuvaa)

Toinen päivä (30 kuvaa)

Toinen päivä 2(44 kuvaa)

Kolmas päivä (48 kuvaa)

Päätöspäivä (70 kuvaa)

Osallistujien lataamat kuvat

 
»

Keskiviikko 8.6

Tulosta

Aamu alkoi rauhallisissa merkeissä, tosin ensimmäiset aamuvirkut olivat potkimassa palloa jo puoli 7 aikaan. Lämpötila oli juuri sopivan lämmin päivän ensimmäisessä harjoituksessa, joka suunnistettiin Pikku Kullaanjärven maastoissa.

Iltapäivällä Taso 2 ja Teho lähtivät hakemaan rasteja Kattögatista, kun taas nuoremmat juoksivat sprinttitreeniä ristiin rastiin opiston aluetta. Ilma oli jälleen kerran erittäin lämmin, ja vesipulloille oli varmasti käyttöä.

12.00 starttasi yllättävän suosion saanut Koodinpurku. Ideana tässä on ratkaista koodi, joka on kätketty leirialueelle. Koodin palasia löytää karttavihjeiden avulla. Tiistai-iltana tähän ennakkoilmoittautui peräti 64 joukkuetta! Ensimmäiset innokkaat kyselivät karttoja jo 11 aikaan. Kun kello oli miltei 12 leiritoimisto oli täynnä leiriläisiä, jotka malttamattomina odottivat vuoroaan päästä ratkaisemaan ensimmäistä vihjettä.

Kymmeneltä illalla lähtivät jännittyneet suunnistajat yhteislähtönä yöharjoitukseen. Tunnelma oli kuin Jukolassa konsanaan ja moni pihkaniska oli löytänyt mahtavat valonheittimet otsalleen. Tosin EsSun junnut halusivat lisää haastetta ja esittelivät yleisölle uusinta suojalasimuotia: tummat aurinkolasit.

Yötreenin jälkeen leiritoimiston puhelin kävi kuumana. "Täällä ei tule vettä" oli illan (tai siinä vaiheessa jo yön) sana. Ilmeisesti kapasiteetti ei riittänyt jokaisen leiriläisen suihkuttamiseen samaan aikaan. Onneksi tilanne korjaantui vajaassa tunnissa, ja vettä alkoi taas tulla.

 
»

Leimaus 2011 on alkanut!

Tulosta
Leimaus 2011 starttasi käyntiin maanantaina heti aamusta, kun ensimmäiset innokkaat leiriläiset saapuivat Kisakeskukseen jo kello 10 jälkeen. Pienten alkukangertelujen jälkeen leiri pääsi kunnolla vauhtiin. Ensimmäinen suunnistusharjoitus sujui helteisissä merkeissä Leppälammen kartalla. Lähtöpaikka sijaitsi opiston kuntoradan varrella, joten kävelymatka ei ollut pitkä. Uimaranta on ollut huippusuosittu, myös useat leirirannekkeet ovat mieluusti jääneet viileään järvenpohjaan lepäilemään. Leirin avajaisissa päästiin jumppaamaan Röllin kanssa, ja tehtiin varmastikin maailman suurin sininen valas, kun leiriläiset viskasivat yhtä aikaa vesilasillisia taivaalle. Viimeisellekin mattimyöhäiselle löydettiin petipaikka 22.30 ja nukkumaan käytiin innokkasti tiistaiaamun suunnistusta odottaen. Tänään ensimmäiset starttasivat Pikku Kullanjärvellä jo kahdeksalta. Lähtöpaikalle järjestettiin bussikuljetus. Ilmat suosivat edelleen ja leiriläiset kulkevat hymyssä suin.
 
»

Sivu 1 / 2

<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>

Tilaa uutiskirje




HTML muotoilu?

Joomla : Kisakeskus

Olet sivulla:   Urheiluopisto KisakeskusAjankohtaista